maanantaina, lokakuuta 22, 2012

Villapaidasta tuunattu kaulanlämmitin


Sain viime syksynä äidiltäni vanuneen ja muotonsa menettäneen villapaidan. Villapaita oli kaunis, mutta käyttökelvoton sellaisenaan. En malttanut heittää sitä roskiin suoraan vaan ideoin siitä kaulanlämmittimen. Leikkasin paidasta sopivan kokoisen palan, poistin vetoketjun, ompelin hakaset ja koristelin neuleen reunan virkkaamalla.

Kaulanlämmitin on ollut ihana talvisilla lenkeillä, ei meinaan tuli tuiverra kylmästi niskassa :) Olen käyttänyt kaulanlämmitintä myös kaulahuivin tilalla. Hieman olen pohtinut hakasten sopivuutta tähän työhön... Vetoketjua en halunnut laittaa, koska ajattelin sen kylmenevän talvella ja tuntuvan ikävältä leukaa ja kaulaa vasten. Hakasissa ei ole muuta ongelmaa kuin se, että ne on hankala laittaa kiinni. Mutta ehkä ne toistaiseksi toimivat tarpeeksi hyvin. 

keskiviikkona, lokakuuta 17, 2012

t niinku tiskirätti

Tiskirätti on kiva tuliainen tupareihin tai vaikka nimpparilahjaksi. Itse olen tehnyt tiskirättejä muutaman varastoon ja joululahjoiksi. Tämän tiskirätin tein näin:

Lankana Novita Hanko
Puikot 5mm

Leveys 21 silmukkaa. Alkuun neuloin helmineuletta (1o, 1n) neljä kerrosta, minkä jälkeen sivuilla neuloin edelleen helmineuletta neljällä silmukalla molemmissa reunoissa. Tein 13 senttiä näin ja loppuun taas neljä kerrosta kokonaan helmineuletta.

Virkkasin reunaan kerroksen kiinteillä silmukoilla. Virkkauksen alle sai mukavasti piiloon aloitus- ja lopetuslangan pätkät.

t-kirjaimen tein silmukoita jäljittelemällä. Suunnittelin ensin kirjaimen ruutupaperille. Silmukoiden jäljittelystä löytyy ohje esim. Käspaikan sivuilta.