maanantaina, huhtikuuta 28, 2014

Virkattu lapsen peitto

Peiton ruudut tehty "200 virkattua ruutua" -kirjasta. Idean sain Prinsessajuttu -blogista, jossa oli tehty vastaava peitto.


Vaaleanruskea lanka on purettu vanhasta puuvillaneuleesta, jonka ostin kirpputorilta. Vihreä puuvillalanka minulla oli jo entuudestaan ja valkoisen puuvillalangan ostin suoraan kaupasta. Vihreän langan loputtua päätin tehdä sekaan myös kaksivärisiä ruutuja, jotta saisin peitosta hieman suuremman.


Housujen repeämän paikkaus

Repeämä, joka täytyisi saada korjattua.
Alle laitetaan mahdollisimman samaa väriä ja materiaalia oleva kangas taustaksi tukemaan repeämää. Tausta kappale on isompi kuin itse repeämä. Nuppineulataan tausta kappale kiinni housuun ja suljetaan repeämä.
Sitten ommellaan halutun värisellä langalla sekä suoraa koneommelta että siksakommelta.

Tässä itse ompelin ensin harmaansinisellä langalla ensin suoraa koneommelta ylhäältä alaspäin ja lopuksi vielä ympäriinsä niin, että taustakappale on kokonaan kiinni eikä lerpata reunoistaan.

Tämän jälkeen repeämän päältä sikssakompeleella moneen kertaan edestakaisin niin ettei repeämä ole enää auki.

Sen jälkeen vaihdoin vielä langan samanväriseksi kuin housujen tikkauslanka on ja tein paikasta tarkoituksella näkyvän. Paikan olisi voinut yrittää peittää mahdollisimman hyvin, mutta sen sijaan sitä voi myös korostaa ja tehdä sillä tavoin osaksi housun uutta ilmettä.


lauantaina, huhtikuuta 26, 2014

Palmikko-Poncho

Tein äidilleni lahjaksi tällaisen ponchon. Ohje on Suuren Käsityölehden 9/2011 lehdestä (keskikoko). Hyvin onnistui ja äiti oli onnellinen, saatanpa tehdä itsellenikin vielä joskus tuollaisen :)

perjantaina, huhtikuuta 25, 2014

Virkattu dinopipo

Siskonpojalle kesäksi virkattu ohut dinopipo. Pipo on virkattu puolipylväillä. Dinon harjakset virkattu kiinteillä silmukoilla suoraan pipoon silmämääräisesti. Silmät virkkasin pylväillä ja kiinnitin jälkikäteen pipoon.



keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2014

Virkattu rytmimuna

Pääsiäinen oli ja meni jo. Hoitolapseni sekä siskonkissa saivat jokainen oman munan pääsiäisen kunniaksi.
Virkatun munan sisällä on kinderyllätyspurkki, jonka sisällä on riisiä sekä pehmikkeenä päällä tiivistä vanua. Katsotaan saako kissa revittyä vanut sisältä. Ainakin ratina kiinnosti häntä kovasti ja leikkikaluna siis vallan mainio.



Virkatut pussukat

Puuvillalankajämistä tuli puuhasteltua muutama pieni värikäs suojapussukka puhelimelle ja kameralle. Yhdistelin lankoja, jotta saisin riittävän paksua pintaa aikaan. Samalla pusseista tuli hauskan värikkäitä ja pirteitä. Pussukoissa on käytetty vain kiinteitä silmukoita takareunaan virkaten.



Huivien tuunausta

Löysin kaapin perältä pari huivia joita ei ole tullut pidettyä sellaisenaan. Päätin ommella niistä tuubihuivit ja kokeilla jos ne sillä tavalla olisivat käytettävämmät ja kivemmat.



Saumuroin huiveista sivut vastakkain ja käänsin sitten sauman piiloon kaksinkerroin. Ompelin vielä ompelukoneella muutaman piston verran huivia kiinni kaksinkerroin, jotta saumurireuna ei pääse näkyviin.



tiistaina, huhtikuuta 22, 2014

Virkattu lapsen kesähame

Tarvitsin pääsiäisloman aikaan kotona käydessäni jotain puuhaa käsille ja löysin äitini lankavarastoista pieniä puuvillalankakeriä. Virpomisoksien ja värikkään pääsiäisen innoittamana virkkasin kummitytölleni 2v syntymäpäivä lahjaksi kesähameen.



Valitsin ja vaihdoin lankaa aina hetken mielijohteesta ja virkasin hameen helmasta vyötärölle. Viimeiseksi virkkasin helmaan vielä koristeeksi keltaiset puoliympyrät.
Vyötäröön ompelin resorin, jotta hame pysyy mukavasti päällä.



Virkattu lapsen reppu

Prinsessajuttu -blogista löysin kivan ohjeen, jota mukaillen päätin tehdä kummitytölleni 2 v lahjaksi samanmoisen virkatun repun. Läpän kiinnitykseen laitoin puuhelmen ja kiinnityslenksun.





keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2014

Lautanauha takin ripustuslenkiksi


Lautanauha hyötykäyttöön. Ompelin lautanauhakokeiluni käsinpistoin takin ripustuslenkiksi jo toissatalvena ja edelleen lenkki on toiminut ja pysynyt ehjänä.

Muovipussien kierrätystä


Muovipusseista kierrättämällä vedenkestäviä säilytyspusseja:

Muovipussit silitetään varovasti leivinpaperien välissä paksuksi ja vahvemmaksi muoviksi. Minä koristelin ja tyylittelin pusseja etukäteen ompelemalla esimerkiksi yllä olevaan pussukkaan marimekon unikkokukan toiseen muovipussin kylkeen ristiin rastiin suoralla koneompeleella. Näin pussiin sai myös lisävahvuutta.

Yllä olevan pussukan osat on ommeltu ja huoliteltu reunoistaan mustalla kanttinauhalla. Alemmassa kuvassa olevassa pussukassa on käytetty valkoista kanttinauhaa. Pelkkien muovipussien toisiinsa ompelulla ei saada yhtä kestävää saumaa. Molempien pussukoiden läpässä on lisäksi tarranauhakiinnitys.



Virkattuja lapsen pipoja

  • Virkattu pipo pylväitä ja ketjusilmukoita käyttäen.
  • Virkkaus aloitettu pipossa ylhäältä.
  • Kokeilemalla ja samaan aikaan päähän sovittelemalla.
  • Kukat ommeltuna koristeeksi jälkikäteen.
  • Pipon reunassa rapuvirkkausta.


  • Pipo virkattu samoin kuin ylempikin.
  • Tumput virkattu kiinteillä silmukoilla.
  • Reuna koristeltu kukanterälehdillä.
  • Sievistelypanta tehty yhdestä ylimääräisestä kukasta, joka jäi yli.